keskiviikko 3. elokuuta 2016

Oikia pusikko!

Palstamaa on oikia pusikko! Oikeinki paljon rikkaa. Laiskuri ei ole käynyt palstatöissä. No kasvaa siellä kuitenkin jotain kun alkukesästä jaksaa käydä ottamassa ensimmäisen rikkaruohovaltauksen pois. Mutta huonosti on kyllä tänä vuonna kasvaneet melkeinpä kaikki kasvit. Hidasta menoa..

Menin tosiaan tänään taas palstalle ja siellä oli märkää ku suolla. No ei ehkä niin paljon :D Mutta enpä taas kerennyt paikalla kauaa olla kun alkoi jo satamaan. On tämä melkoista sadetta taas. Ukkosia pyörii ja vettä satelee. Kun ei sada niin ehdin tehdä jotakin muutakin ja kun alan suunnittelemaan palstalle menoa niin kylläpä se sade sieltä aina tulee.

Palstalta toin ensimmäistä kertaa tälle kesää satoa mukanani. Otin salaattia kolmea laatua ja yhden pienen kesäkurpitsan. Siellä on tulossa monta kesäkurpitsaa, samoin kuin takapihan kurpitsasta. Olisin voinut ainakin fenkolia jo ottaa kuivuriin, mutta oli niin märkää että jätin seuraavaan kertaan.

Palstamaa 3.8.2016

Fenkoli

Siemenestä kasvatetut kesäkurpitsatkin alkavat tuottaa jo satoa

Salaatti pärjää vaikka onkin sateista. Lehtisalaatti tässä.

Lollo rosso

Keräsalaatti



Pallokurpitsa! :D

Puutarhan taimi kesäkurpitsa palstamaalla

Puutarhan taimesta kesäkurpitsa

Saalis!

Ensimmäinen pienoinen painoi 180 g

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti