perjantai 29. heinäkuuta 2016

Kukkasia ja etanoita!

Etana jonka silmät tuntuu tipahtaneen
Sain takapihalle uuden etanan! Jos ette tiedä niin minulla on takapihalla monenmoisia etana-koristeita. No ei niitä nyt niin montaa ole, mutta aina kun kävelen kaupoissa joissa on niitä kaiken maailman puutarhakoristeita tontuista vesilammikkoihin niin tsekkaan aina löytyykö etanoita. Aika harvoin löytyy. Ja tänään löytyi kun tuli käytyä Hovimäellä! Uusi etana pääsi heti takapihalle oikein paraatipaikalle keskelle pöytää orvokkien suojiin :)




Kirvojen tekemisiä
Ensimmäistä kertaa on käynyt niin että kirva-armeija on hyökännyt minun miljoonakelloihin. Toisessa on vain vähän, mutta toinen on täynnä niitä. Olen suihkutellut sitä mäntysuopavedellä. Kirvat ovat vähentyneet, mutta kukka ei taida enää tuosta komistua.. Noh, kohtahan sitä voi ostaa jo ihanat syksyiset krysanteemit komistamaan pihaa! Kirvojahan on kuulemma ainakin koivuissa ollut tänä kesänä valtavasti ja sen perässä Etelä-Suomessa on tullut kauheat määrät leppäkerttuja ruokafestareilemaan. Eipä ole täällä pahemmin näkynyt.... Unikot kukkii edelleen ja seassa olevat liljatkin alkaa jo kukkia. Takapihalla olevasta kesäkurpitsasta odotellaan edelleen satoa. Palstamaallekin voisi taas uskaltautua lähipäivinä kun helle on vähän hellittänyt.

Kirvattomampi versio

Kukkiakukkia!

Unikot <3

Takapihan kesäkurpitsa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti