torstai 25. lokakuuta 2012

maanantai 22. lokakuuta 2012

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kukkasipulit

Istutin ne! Kukkasipuleita piti kai kastella kun ne istutetaan mutta kannattaako niitä nyt enää tässä vaiheessa istuttaessa kastella? Kun on kuitenkin pakkasyöt ja päivälläkin meinaa olla jo miinuksen puolella? Eivätkö ne jäädy? Kertokaa faktoja kukkasipulien laitosta minullekin..

Tällä kertaa ei kuvatodisteita mutta kuuraisia kuvia voin laitella myöhemmin kun on ollut niin ihania kuura-aamuja.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Pupujussin marjatutkimukset

Aamulla kun herättiin oli satanut vettä eilisillasta saakka niin että melkein kaikki lumet olivat sulaneet pois. Eilen illalla kun lähdettiin lenkille huomattiin että joku oli vieraillut etupihan istutuslaatikossa. Mikä lie oli pupun asia. Marjoja oli kaivettu lumen alta esille mutta eivätpä ne tainneetkaan maistua. Samoin kuin edellisessä jutussani oli kuva kun pitkäkorva oli selvästi kurotellut pihlajanmarjoja puusta mutta sinneppä nekin olivat jääneet. Jäämmepä siis odottelemaan lunta ja kylmempiä ilmoja. Ja huomenna täytyy käydä takapihan perennapenkillä kaivelemassa sipulit maahan!

keskiviikko 17. lokakuuta 2012