keskiviikko 8. elokuuta 2012

Syksyn tuntua

Ei kerinnyt kesä vielä kunnolla alkaakaan kun nyt jo on syksyn tuntua ilmassa. Tänäänkään ei ole mittari +12 asteen yläpuolelle tainnut kivuta. Kylmä tuuli ja aurinkokaan ei meinaa enää jaksaa lämmittää tuulen vuoksi. Selkäkin on minulla alkanut kramppaamaan osittain varmasti syynä myös kylmät ilmat.

Tänään päätin väkisillä vetreyttää selkääni ja käydä pyörällä mutkan palstalla. En siellä muuta tehnyt kun vein muutaman nimikyltin lisää ja otin kuvia pokkarilla jonka satuin löytämään käsilaukun pohjalta. Ville oli kuulemma eilen käynyt pottuja nostamassa, olivat jo oikein hyvän kokoisia joten minunkin täytynee laittaa huomenna menu uusiksi ja käydä hakemassa tuoreet potut maasta. Sitäpaitsi meillä on pakastimessa lohta jonka Eveliina ja Ville toivat lohestusreissuilta :) Taitaapa siis tulla kalakeittoa huomenissa meidän keittiössä.

Ruoista tuli mieleen viime syksyinen makkarakeitto. Teimme mieheni kanssa makkarakeiton johon laitoimme palstalta tuotuja lanttuja, pottuja, naurista, porkkanaa yms. ja kylläpä muuten oli hyvää! On se jotenkin eri makuista kun ne on itse kasvattanut! Liekö syy lannoitteissa, lajikkeessa, tuoreudessa tai ehkä vain ihan omassa päässä, mutta oli se keitto vain parempaa mitä yleensä olemme tehneet.

Säästä vielä sen verran että olen tänään tapellut myös taloyhtiön kukkien kanssa. Kova tuuli sai aikaan sen että kaksi krassitornia kaatui. Aamusella jo nostin ne kerran ylös mutta kohta ne jo kaatuivat uudelleen. Iltapäivällä kun ne olivat jälleen alhaalla ja ei ollut pitänyt edes harjanvarsituki toisessa obeliskissa, jonka joku oli sinne asentanut, päätin hakea rannasta kiviä ja laittaa niitä obeliskin alaosan väliin. Eipähän kaatunut enää. Mutta kyllä tympäsi kun oli hienot kukat ja sitten ne olivat läsähtäneenä maahan.. Noh, eivätköhän ne siitä selviä. Eipä nuo kesäkukat varmaan enään hurjan pitkiä aikoja tule olemaan pihamaalla meidän ilonamme kun kylmät säät saapuvat. Josta tulikin mieleen että pitäisi keksiä syksyn/talven istutukset/astelmat taloyhtiön suuriin laatikoihin. Viime vuonna kun kesäkukat otettiin pois, ne jäivät typötyhjiksi. Ja kun lumi peittää laatikot vasta jopa joulukuussa, on niitä tylsä katsella. Parin asunnon ihmiset olivatkin asennelleet omia virityksiä oman ovensa kohdalla oleviin laatikoihin ja niinpä niissä oli kiviä, havuja ja jäkälääkin. Tänä vuonna aion ehdottaa että laittaisimme kaikkiin laatikoihin jotain yhtenäistä mukavaa. Olisi sitten katseltavaa niissäkin rumissa lootissa lumen tuloon saakka. Ehdotuksia otetaan vastaan! :) Laitan lähipäivinä kuvia täältä pihaltakin kun nauhuksetkin ovat nyt alkaneet komeasti kukkia ja rantakin on trimmattu!

Tässä vielä tämän päivän palstakuvia:

Retiisin kukkia löytyy vaaleanpunaisena, tummemman vaaleanpunaisena..

..ja valkoisena!

Härkäpavun pavut

Ja härkäpavun kirvat, ei niin ryysistä kuin viime vuonna

Joku muukin pitää kaalista..

Kaunis rucolan kukka

Kehäkukka

Sitten pioniunikkoa seuraavissa kuvissa monin eri värein!







Kamomilla

Sipulit on jo aika jättimäisiä

Juurespuoli tänään

Sipuli-pottupuoli tänään

On rehevää!

Sipulin kukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti