Kuukausi viimeisestä julkaisusta. Olen käynyt palstamaalla monta kertaa ja tuonut sieltä monenlaista satoa kotiin. On tullut tuotua ainakin porkkanaa, salaattia, kehäkukkia, naurista..... Tänään kävin hakemassa pikkuriikkisen pottumaani tuotokset. Tuli pieni paperisäkillinen pottuja. Namnam! Nyt syyän sitte muutama ruokailu oman maan pottujakin! Samalla keräsin pois kaikki harsot ja työvälineet ja kuskasin kotiin. Myöhemmin saatan vielä hakea kehäkukkia ellei pakkanen niitä vie. Nyt on vielä ainakin ollut aika lämmin keli toistaiseksi.
Tänä vuonna en ehtinyt kyllä tarpeeksi palstamaalla käydä. Rikkaruohoja oli enemmän kun laki sallii. Ainahan niitä on, mutta tänä vuonna enemmän kuin normaalisti :D Silti satoa saatiin taas ja on siellä aina mukava käydä puuhailemassa kun sinne saakka pääsee. Yhden palstaviljelijärouvan kanssa tänään pääsin juttelemaan kun hän oli yhtäaikaa maalla. Mukavaa oli jututtaa kun hänkin oli monta vuotta jo palstaa viljellyt. Hänellä oli tänä vuonna tullut kuulemma isoimmat porkkanat mitä ikinä on olleet. Ja niin näkyi olevan. Ne olivat ihan jättiläisiä! Hänellä oli muistaakseni Terrasta ostetut muovikaaret jotka hän oli laitellut kaalien ja porkkanoiden päälle ja siihen harson päälle. Kaaret näyttivät kylä käteviltä, täytyypä itsekin harkita ensi kesänä. Eli täällä siis taas ensi kesä on mietinnässä :) Tällä hetkellä ainakin on semmoinen mielipide että taas sitä ollaan keväällä siemenluetteloita lueskelemassa.
Olen tehnyt omalla pihalla jo syyshommia. Enimmät kesäkalusteet ja grillin sun muut olen jo vienyt varastoon. Vene on vielä vesillä, mutta senkin varmaan kohtapuoliin vetaisemme talviteloille. Perennapenkissä kukkii edelleen. Unikot ja pellavat ovat kukkineet nättinä. Pellavat olivat kyllä jänniä kun ne menivät aina iltaisin kiinni. Aamulla ne sitten aina aukeavat auringon mukana :) Jossain välissä piti miettiä että mitähän siemeniä sitä tuli viskottua sinne penkkiin, mutta onneksi olin ottanut kuvat siemenpusseista! Penkistä löytyy punapellavaa, erilaisia unikkoja (siperianunikko, pioniunikko, idänunikko, silkkiunikko) ja sitten on vielä kaunokaista ja lemmikkiä. Vain lemmikeistä pari kukkaa ilmestyi, ehkä ensi keväänä tulee enemmän. Vihreätä kyllä oli. Neilikoitakin näköjään olen laittanut, mutta en ole ihan varma kukkivatko ne. Saattoi olla siellä unikkojen seassa. Pitänee tutkiskella ovatko näistä mitkä monivuotisia tai parivuotisia vaiko yksivuotisia niin tietää vähän mitä ensi keväänä voisi olla odotettavissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti