sunnuntai 3. elokuuta 2014

Täällä ollaan!

Täällä ollaan vaikkei ole päiviteltykään. En ole viitsinyt päivittää blogia kun en saa blogiin kuvia tällä hetkellä. Olen käynyt palstalla ja kasvit ovat kasvaneet mukavasti. Kuvia en nyt saa ladattua koneelle kun se on täynnä ja konetta täytyy tyhjentää jotta saan sinne mahtumaan lisää kuvia. Vain yksittäisiä kuvia olen ladannut koneelle silloin tällöin mutta en montaa kun kone täyttyy.

Eilen aloitettiin takapihan perennapenkin kaivuuhommat ukon kanssa. Kaivettiin koko penkki ylös ja laitettiin juurikate alle ja lätkittiin uudet mullat pussista penkkiin. Multaa tuli hankittua 25 säkkiä (55 litran säkkiä). Homma on vielä kesken joten saa nähdä täytyykö vielä hakea lisää. Siirrän angervopensaat penkin eri laitaan ja penkistä pelastin lisäksi jonkin verran tarha-alpia ja sen ainoan harmaamalvikin, joka tosin otti nokkiinsa ja en ole ihan varma selviytyykö se siirrosta. Lisäksi vielä sen yhden ainoan selvinneen särkyneensydämen nostin purkkiin sekä pari pientä unikkoa. Katsotaan laitetaanko kaikki tuohon penkkiin vai viskaanko vielä jotakin kompostiin. Uusia perennoja pitänee kuitenkin käydä ostamassa tai hakemassa joltakin jos on ylimääräisiä. Koitanpa laittaa ainakin pari kuvaa kun valmista tulee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti