keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kitkentäkeikka

Mesiangervonkeruu-päivän päätteeksi kävin mutkan maalla. Laitoin (viimeinkin!) purjosipulin ja jo hieman kärsineen pullokurpitsan maahan ja nakkasin myös arpajaisista voitetun tomaatin taimen sinne sisältä pyörimästä. Purjosipulin kohdalla muuten kasvoi ja kukoisti yksi viime vuoden purjosipulikin. Jätin kasvamaan jos siitä tulisi vaikka todella iso nyt sitten kun saa kaksi kesää kasvaa.

Laittelin myös tikkuja vähän sokeriherneelle jonka taimet olivat jo noin kymmensenttisiä. Sitten vielä piti alkaa porkkanapenkkiä kaivelemaan. Se oli yhtä vihreää rikkaruohomattoa ja hetki meni ennenkuin aloin löytämään porkkanantaimia. Tämmöisessä rikkaruohoisessa maassa on hyvä että siemenet on laitettu suoriin riveihin niin tietää edes suurinpiirtein missä kohdassa taimia alkaa pukkaamaan pintaan vaikkei kaikkia vielä näkyisikään. Sain nypittyä varmaan metrin tai pari porkkanapenkistä ennenkuin lähdin joten sillä kohdalla pääsevät nyt kasvamaan vapaasti. Rikkaruohojen nypintä jatkukoon taas seuraavalla visiitillä. Kuvatodisteita ei tullut tällä kertaa otettua.

Huomenna taas mesiangervoa keräämään, tervetuloa mukaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti