torstai 3. heinäkuuta 2014

Ensimmäinen kitkemisreissu

Kesäkurpitsan taimille oli paikka valmiina ruohonleikkuujätteen kohdalla.
Kävin palstamaalla tunnin verran kitkemässä ja istutin kesäkurpitsan taimet. On taas tasokkaita kuvia kun ei ollut muuta kuin kännykän kamera mukana... Säästä sen verran että koko kesäkuu oli kauhean kylmä. Vasta viime sunnuntaina lämpötila nousi. Nyt sitten taas on satanut pari päivää. Mutta ihanaa kun on luvannut lisää lämmintä koska koko kesäkuu meni alle +10 asteessa.
Eipä ole palstamaallakaan tullut käytyä sitten viimeisten kylvöjen. Suurin osa kasveista oli itänyt ja pieniä alkuja riitti. Kitkin noin puolet palstamaasta. Aivan mahtava sää kitkemishommiin! Vain vähän tihutti välillä vettä, mutta sitä ei huomannut. Ei ollut liian kylmä eikä liian kuuma. Sai pitää takkia joten ei sitten tarvinnut laittaa kuin käsiin sääskimyrkkyä ja sääskilakki päähän. Ja lisäksi maa oli pehmeä kun oli satanut ja rikkaruohot lähtivät helposti juurineen irti.

Tältä näytti kun heitin harson syrjään tullessa. Kuvassa näyttää katasrofaaliselta mutta ei niitä rikkaruohoja todellisuudessa ihan ylettömiin ollut. On nähty pahempaakin :D


Mummon 70v (muistaakseni) lahjaksi saatu pajuobeliski on nyt tullut tiensä päähän. Mummo sai sen joskus vuosituhannen alussa ja käytti sitä varmaan kukkien kanssa monta vuotta. Sitten minä otin sen ja vein palstamaalle jossa se on tainnut olla kolmena vuotena hernekeppinä. Vieläkin olisi varmaan mennyt, mutta nyt päätin sen purkaa. Kepit tulivat kuitenkin vielä hernepenkkiin käyttöön. Niin ja onhan se ollut myös mallina kun tein taloyhtiölle obeliskit tässä viime tai toissakesänä, koska se nyt lie olikin...
Obeliskin kepit vielä töissä. Lisää pajuja täytyy viedä ensi kerralla kun käy maalla että saadaan herneille tuet.

Päivän varustusta 
Harson rullasin tullessa ja sehän oli märkä. Sitten viksuna talloin sen päällä likaisilla kumppareilla niin siitä tuli nyt sitten maastokuvioitu! Tässä ihmeellisiä harsoviritelmiä jotta kesäkurpitsat saivat tilaa olla.

Palstamaa tunnin kitkennän jälkeen. Eniten rikkaruohoa on keskellä ja se jäi vielä kitkemättä, täytyy käydä lisää kitkemässä taas viikonlopun aikana.
Herne

Härkäpapuja

Ja vielä kerran palstamaa tältä päivältä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti