maanantai 6. elokuuta 2012

Ukkonen

Päätin eilen olla ahkera ja mennä tänäänkin pyörimään palstamaalle. Noh, tänään on Rovaniemellä raivonnut koko päivän ukkonen. Aamulla ja iltapäivällä hyökkäsi kaatosade ja salamat lentelivät. Nyt vasta on tullut aurinko esiin illasta. Tämä on ehkä jopa ensimmäinen kunnon ukkonen tänä kesänä. En muista onko edes ollut ukkosia ennen tätä. Jos on niin kyllä ne ovat yhden käden sormilla laskettavissa.

Olin kuitenkin sen verran ahkera että menin käymään palstamaalla. Siellä oli tosin niin märkää että eipä huvittanut jäädä rikkoja kaivelemaan.. Mutta tein jotain muuta ennen kuulumatonta! Vein palstamaalle nimikyltit! Vetäkää risti seinään! No, ei tarvitse huolestua että olenkohan ihan kunnossa kun viime kesänä tehdyt nimikyltit pääsivät palstalle saakka, koska en toki saanut kuskattua niitä kuin osan :) Muutama odottaa vielä täällä kotona viimeistelyä. Toivon vain että ne olisivat kestävät, mutta saa nähdä miten käy kun ovat pari kuukautta pihalla. Pidetään peukkuja!

Lopuksi vielä muutama kuva rankkasateen pieksämästä palstamaasta. Osa kasveista oli laonnut, mutta ei ollut pahoja tuhoja kuitenkaan.

Mangoldin lehdet olivat ihan likaiset, sen verran taisi multa lennellä kun tuli kaatosade


Retiisit olivat laonneet rankkasateessa oikein kunnolla


Laonneet retiisit

Myös muutama sipuli ja ihme kyllä jopa härkäpapu oli laonnut



Tässä vielä eilisillalta kuva paprikasta joka tekee jälleen uutta paprikaa. Minulla on kaksi paprika-kasvia jotka on istutettu jo viime vuonna siemenestä ja ne selvisivät talven yli hyvin ikkunalaudalla. Ne jopa alkoivat kehitellä paprikoita viime marraskuussa! Ja nyt tulee taas lisää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti