torstai 9. elokuuta 2012

Satoisa palstamaamme

Mentiin tänään porukalla palstamaalle. Revittiin jo yli menneet kukkineet retiisit ja rucolat pois. Nyhdettiin myös rikkaruohoja ja tuettiin härkäpapuja kepeillä. Härkäpavut kannattaa näköjään istuttaa niin sanotusti läjään eli vierekkäin vaikkapa moneen riviin koska ne tukevat toisiaan. Viime vuonna ne pysyivät hyvin pystyssä koska olivat lähekkäin. Nyt kun ne on istutettu sipulirivin väliin jonoon ne eivät saa tukea toisistaan ja rankkasateella osa niistä kaatui ja mutkilla niistä suurin osa näyttäisi olevan muutenkin.

Palstamaalta korjattiin tilli ja kamomillan kukat. Yksi suuri nauriskin löytyi. Kerättiinpä Eveliinan kanssa kukkakimputkin palstamaan kukista. Ville kaivoi pottuja ja lopuksi keräsimme vielä isot annokset sokeriherneitä. Niitä mutusteltiin myös jo maalla ja en ole aivan varma selvisikö Eveliinan ja Villen keräämästä hernesadosta yhtään heille kotiin saakka kun hernepurkki oli Eveliinan kourassa :D

Kotiin päästyäni laitoin tillit kuivuriin kuivumaan. Käytössäni on tällä hetkellä vain obh nordican pallokuivuri ja kuivurin hankintaa miettiville; en suosittele. Kuivurin lämpötilaa ei voi säätää ja siinä on aika huimia lukemia kun joskus testasin lämpötiloja. Kuivurin lämpötilan pitäisi aina olla säädettävissä. Esimerkiksi suuripiirtein kaikki yrtit tarvitsevat noin 35-40 asteen lämpötilan, korkeintaan. Muuten kasvit vain "mätänevät" kuivuriin, niinkuin käy monen kasvin kanssa jota olen kokeillut tuossa pallokuivurissa. Basilikakin meni vain ruskeaksi kun sitä kokeilin kuivurissani kuivattaa. Tillin se pystyy kuivattamaan koska se on niin ohutta ja kuivuu ilmeisesti nopeasti ja helposti. Muut kuivattavat kasvit kuivatan yleensä saunan lauteilla. Suunnitelmissa on myöhemmin hankkia tai rakentaa kunnon kuivuri.

Sitten laitoin vielä kamomillat ja ruiskaunokit kuivumaan ja aloin ruuan laittoon. Piti tehdä kalakeitto kun pakkasessa on vielä Eveliinan tuoma lohi. Sitten heitin vielä sekaan sen ensimmäisen nauriin ja uusia tuoreita pottuja maalta. Lisäksi meillä oli vielä jääkaapissa lapinlehmän maitoa Heidin Mummolasta. Nekin sekaan vaan ja kohta aletaan syömään!

Loppuun vielä kuvia. Otin digijärkkärini maalle mukaan mutta muutaman kuvan jälkeen siitä loppui akku, loput kuvat otin pokkarilla kotona.

Uusia pottuja!

Kukkien keruuta

Tilliä ja kamomillaa

Olokaapa nytte, mie otan kuvan!

Kamomillan kukat

Hernesaalista

Ensimmäinen nauris!

Tillit kuivuriin

Ja nyt tulee sitten kunnon kalakeitot! Omat potut ja tuoreet tillit sekä Eveliinan ja Villen lahjoittama kala pakkasesta ja Heidin Mummolasta tullutta lapinlehmän maitoa!

Kamomillan kukat kuivumaan saunan lauteille

Pistin kuivumaan myös ruiskaunokkia ja pioniunikon siemenkotia jos niitä nyt kuivattaa voi..?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti