keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Palstareenit

Meillä oli tänään 4H:n Mian kanssa oikein palstareenit. Elikkä Mia oli käännytyttäny palstamaat (taitaa olla ennätysajoissa tänä vuonna kun pellot on niin aikaisin kuivina! Yleensä käännetään vasta kuun vaihteen maissa tai jopa kesäkuun puolella) ja tänään lähdin mukaan palstoittamaan niitä. Pöykkölässähän taitaa olla viitisenkymmentä palstaa ja vielä Saarenkylässäkin yli 20. Nämä kaikki pitää saada näkymään viljelijöille erikseen, eli se tarkoittaa sitä että kumpparit jalkaan ja mittanauhojen ja mittakeppien kanssa pellolle juoksemaan pehmeään multaan. HUH! Siinä tuli juostua ainakin kolme tuntia eestakaisin pitkin peltoja. Hikiä pukkasi mutta mukavaahan se pihalla on liikkua! :)

Nyt on siis palstamaat jo palstoitettu, mutta sinne ei ole vielä viety merkkitikkuja eli ei kannata vielä mennä paikalle jos ei tiedä tasan tarkkaan missä oma palsta on. Sitä paitsi yöt ja näköjään hyvin vielä päivätkin ovat kylmiä joten ei sinne vielä paljon mitään voi laittaa kuitenkaan. Eikä Pöykkölässäkään ole vielä vesipistekään auki. Ja Mia laittaa sitten viljelijöille tekstiviestiä kun palstalla on kaikki valmiina ja sinne voi mennä.

Eilen kävin synttäripäivän kunniaksi varaamassa kesäkukatkin Honkaharjulta. Ne haen sitten kesäkuussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti