sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Vihdoinkin!


Siemenet tuli ostettua jo aaaaaikoja sitten. Sitten tuli ensin laiskuus, sitten mullan puute, seuraavaksi reissaamista ja lopuksi vielä parin viikon sairastelu. Mutta EILEN sain aikaiseksi alkaa kylvöpuuhiin! Hankin tänä vuonna oikein uusia ruukkujakin, siis ihan niitä tavallisia ruskeita saviruukkuja. Olen huomannut että niissä tykkäävät yrtit kasvaa. Ruukut varmaan imevät paremmin auringon lämpöä kuin muoviset potat.

Eilen tuli täytettyä ruukut näillä:

Basilika (Genovalainen)
Stevia
Mäkimeirami
Laventeli
Kreikkalainen basilika
Kanelibasilika
Salvia
Sitruunabasilika
Venäjänrakuuna
Rosmariini
Limettibasilika
Punainen basilika
Tuoksuruuta
Viherminttu
Aitokissanminttu
Punaväriminttu
Veripeippi
Timjami
Thaibasilika
Sitruunamelissa
Yrtti-iiso
Oranssi-iiso

HUH! Oli siinä hommaa, varsinkin puolikuntoisena. Yskin ja pidin taukoa aina välillä. Koko ilta siihen meni, mutta sainpas laitettua vihdoinkin yrtit kasvamaan. Vähän ehkä myöhässä varsinkin osa, mutta kuten aina olen sanonut, ei puutarhahommia kannata ottaa hirveän vakavasti. Kasvaa minkä kasvaa :)

Tänään vielä sain sitten laitettua purjosipulin siemenet multaan. Myöhemmin tässä kuussa täytyy vielä parsakaali ja kukkakaali heittää kasvamaan ja toukokuun lopulla vielä maissi.

Lumet on alkaneet sulamaan ja ei varmaan mene kauaa että takapihalla kukkapenkki alkaa näkymään. Pensasmustikkakin on jo paljastunut lumen alta, mutta sen suojana ovat vielä koiran tänä keväänä pudottamat karvat. Vieressä oleva tenonajuruohokin alkaa varmaan hiljalleen heräilemään kevääseen. Innolla jo odotan nouseeko viime vuotisen myyrämäärän tuhoamisten ja kevään ei-kasvamis-tympeyden jälkeen tänä keväänä upea kukkaloisto syksyn sipuli-istutuksista. Ohoh, nyt tulee jo niin pitkiä lauseita että parempi jatkaa juttua eri päivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti