sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kuivuri huutaa yötäpäivää

Olen jo muutamaan otteeseen hakenut kukkasatsin palstalta kuivuriin. Kuivattu on kamomillaa, kehäkukkaa ja ruiskaunokkia. Ja tietenkin yksittäisinä muitakin juttuja, kuten tilliä, mutta näitä kukkia täytyy hakea aina muutaman päivän välein. Joka kerta kun pääsen palstalle, muistan SAKSET! Tai siis en muista. Pitäisi yrittää muistaa ottaa sakset, että voisi kerätä pihasauniota lisää. Niissä kun on jo niin paksua vartta että ei jaksa käsiään rikkoa kerätessä. Ehkä ensi kerralla :)

Tänään hain taas kukkia palstalta. Täällä kun satoi perjantaina niin rankasti, olivat kamomillat painuneet maahan.. Yritin niitä nostella pystömmäs. Vaikeampi kerätä satoa tästä eteenpäin jos osa kasveista on osittain kaatuneita. Noh, eiköhän se siitä. Saa niitä kukkia kerättyä varmasti vähän vääräsäärisistäkin varsista. Myös pari auringonkukkaa, härkäpapua, ruiskaunokkeja (nehän nyt ei meinaa pysyä muutenkaan pystyssä) ja kurkkuyrtit olivat kaatuneet sateen vuoksi.

Aamulla kävin myös omassa rannassa nuohoamassa maastoa ja löysin todella paljon maariantuoksuheinää! Ei muutakuin kuivuriin vain :) Ihana tuoksu!


sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kastelukannun paluu

Kastelukannu on tullut takaisin! Se oli toisella palstalla ja palstan vuokraaja oli löytänyt sen. Kävin silloin sen kadotessa sitä etsimässä ympäristöstä mutta ei sattunut silmään. Noh, mukava kuitenkin saada kannu takaisin :) Kiitos löytäjälle!

Tänään kävin palstamaalla oikein kaksi kertaa. Ei tullut otettua paperipusseja mukaan niin piti ensimmäisellä käynnillä perkata vähän penkkejä ja kerätä satoa mukaan ja toisella käynnillä kerätä kukkia sun muita kuivuriin meneviksi. Kuivuriin päätyi kamomillaa (kyllä, se kasvaa sittenkin!), tilliä, maustefenkolia, muutama kehäkukka ja ruiskaunokkeja. Keittiön puolelle tuli tuotua porkkanoita, nauriita, herneitä, pottuja ja salaattia. Kesäkurpitsatkin alkavat jo tehdä hedelmää ja kohta päästään maistelemaan ensimmäistä P:

Tuo kamomilla minulla tosiaan epäilytti että lähtikö se kasvamaan lainkaan. Laitoin siemenet maahan vasta viikko-pari myöhemmin kuin muut istutukset ja viime käynnillä koitin katsoa kasvaako siinä kamomilla vai pihasaunio. Molemmat ovat niin saman näköisiä kun lehtiä vertailee että en osannut sanoa. Arvelin, että pihasauniota pukkaa, koska sitä on joka paikka täynnä muutenkin. Mutta sieltä se kasvaa ja kukkii jo komeasti!

Kesän aikana on ollut keväällä ostettu kuivuri kyllä hyvin käytössä. Olen kuivattanut muun muassa, apilaa, koivua, nokkosta, ruusua, mesiangervoa, pihasauniota, katajaa, siankärsämöä, suolaheinää..... en edes muista kaikkia. Pääsee sitten talvella niitä käyttämään. Suunnitelmissa on erilaisia shampoita ja ehkä jotakin rasvaakin. Saa nähdä mitä tulee tehtyä.

Syyslannoituskin tuli laitettua pihan kasveille viime viikolla, nyt on vaan tämä kesä tullut niin ei ole (onneksi!) paljon sadellut. Päivisin on ollut hellepäiviä, mutta öisin todella kylmää. Keijunmekkoon iski tänä vuonna oikein kunnon kirvaparvi. Olen sitä mäntysuopasuihkeella suihkutellut, mutta eivät anna periksi kirvat.. Kesäkukat ovat vähän kehnon näköisiä jo kun on ollut niin kolea kesä. Krysanteemitkin tuli jo ostettua. Ne ovat niin kauniita että hankin ne yleensä joka syksy. Marjatkin alkaa olla jo pakkasessa. Mustikat ei ole olleet tänä vuonna kovin hyviä, mutta on niitäkin jo 8 litraa pakkasessa. Saatan vielä kerätä vähän lisääkin.

Ja sitten kuvia olkaapas hyvät!

Palstamaa 23.8.

Ne kasvaa sittenkin!

Hernesatoa

Ensimmäiset nauriit

Ihanat tuoksuvat kamomillat

Keltaista tulossa
Ja vihreää!

Kurkkuyrtti on aina yhtä kaunis

Tämän päivän kuivuriannos

Ruiskaunokkia

Kamomillaa

Ensimmäiset kehäkukat

Namnam!

Pikkuporkkanoita nypittynä väleistä niin että pääsevät loput levenemään

Kesäisen viljelijän työasustus +aurinkorasva ja lippalakki :D

maanantai 17. elokuuta 2015

Kesä tuli!

Johan sitä on ooteltukin! Tällä viikolla lupailee sääennuste koko viikoksi yli 20 astetta. Kesä on täällä! Tässäpä kuvia viime viikolta palstamaalta:

Ihmeellinen reikä oli ilmestynyt harsoon.. Liekö oli sen samaisen ilkeilijän tekosia vai uusintakäynti?

Tämä muoviputki löytyi kun kurkkasin harson reijästä sisälle.

Palstamaa 12.8.

Kohta kukkii hienosti kehäkukatkin!

Ensimmäinen kukassa!

Ja kohta saadaan myös yliannostus kesäkurpitsoja veikkaan ma.

Kukkaa pukkaa

Joku asustaa salaattipenkin alla!!!

Saa nähdä ehtiikö auringonkukat kukkia tänä kesänä.
Saaliiksi on palstalta tuotu pottuja, herneitä, salaatteja ja porkkanoitakin. Katsotaanpa mitä tällä viikolla haetaan palstalta, hyvää on kaikki! :)

maanantai 10. elokuuta 2015

Ilkivaltaa!

Kävin tänään hakemassa palstalta salaattia ja pari ensimmäistä porkkanaa. Kun paikalle pääsin niin katsoin ihmeissäni että missäs toinen harso on? Aina laitan ne niin hyvin että vaikka kuinka iso myrsky tulisi niin jostakin kulmasta ne viimeistään jäävät paikalleen roikkumaan. Ihmettelin hetken aikaa kunnes tajusin katsoa ympärilleni. Harso oli lytyssä jonkun toisen pottumaalla. Hain sen ja meinasin laittaa paikalleen kunnes huomasin että joku oli tallustellut keskellä palstamaatani ja litistänyt mennessään pari sipulitkin. Kengän koko oli samankokoinen kuin minulla, noin 38-39. Eli ei nyt ainakaan mikään isompi mies ole tullut tanssahtelemaan palstalleni.

Kun sitten olin harmitellut ihmeellisen tallustajan ja harson repijän tihutöitä, tajusin katsoa palstamaan reunalle jossa pidän työkalujani. Kastelukannu oli lähteny kävelemään.. Eipä löytynyt koko palstamaa-alueelta.. Lapio, heilurihara ja harava oli sentään jääneet paikoilleen. Voi että alkoi kismittämään!

Viidettä vuotta olen palstamaalla itse viljellyt ja nyt vasta tuli joku valopää ja teki tihutöitään! Olen myös jo aiemmin ollut töissä vastuussa palstamaista ja muista tihutöistä en ole kuullut aiemmin kuin eläimien nakerteluista. Yhden naisen muistan kertoneen että eräänä vuonna heiltä oli syöty kaikki porkkanat alkusyksystä, mutta se oli mooonta vuotta sitten kun Saarenkylän palstamaa oli vielä ihan eri paikassakin. Ja aina olen kaikille sanonut, että voi jättää työkaluja, ei ole kukaan koskenut! Ja että minunkin työkalujani voi lainata vapaasti kunhan palauttaa paikoilleen.

Joo-o.. Salaatin lisäksi palstamaalta lähti auton mukana kotiin harava, heilurihara ja lapio. En enää tänä vuonna uskalla niitä sinne jättää. Katsotaan taas ensi kesänä uudestaan tätä asiaa. Onneksi voro vei kuitenkin vain sen kastelukannun. Se kun noista työkaluista varmasti halvin oli.

maanantai 3. elokuuta 2015

Satoa viimeinkin!

Ohhoh! On kyllä uskomatonta että ensimmäisen kerran tulee tuotua satoa palstamaalta vasta elokuussa! No olisihan sieltä jo esim. salaattia voinut aiemminkin hakea... No nyt kuitenkin hain kolmea erilaista salaattia ja uusia pottuja. Salaatit ovat kyllä verrattain muihin kesiin ja tähän aikaan todella pieniä. Mutta kyllä niistä riittää syötävää ja nythän on vasta elokuun alku, kaikki ehtii kasvaa vielä mukavasti. Herneitä jo kovasti kyttäilen että pääsisi mutustamaan, mutta ei näy vielä..